Värioppia

Eri kulttuureissa värit tulkitaan hieman erilailla. Kuitenkin euroopan alueella tulkinnat lienevät melko yhtenäisiä. Japani sensijaan poikkeaa selvästi täkäläisestä näkemyksestä.

Esimerkiksi kettu ei ole punaruskea, punainen tai oranssi vaan se on keltainen.
Myös sinisen ja vihreän raja on häilyvä. Vihreä liikennevalo on sininen, vihreät kasvikset ovat sinisiä. Jälkimmäisessä tosin vain kielellisesti, maalauksissa ja kuvissa viherkasvit ovat vihreitä.

Kettu sensijaan on mm. lasten satukirjoissakin keltainen.

Itseasiassa tämä on aika johdonmukainen tulkinta jo väriympyrän pohjalta (lähde: Wikipedia).

Väriympyrää katsoessa huomaa että ei se ketun väri nyt niin kaukana keltaisesta olekkaan kuin aluksi ehkä tuntuu.

Vaikka japanin kielessä onkin oma sanansa oranssille, kuvaa oranssin harvinaisuutta se, että värille käytetään lähinnä lainasa-muotoa eikä alkuperäistä japaninkielistä versiota.

Olen myös törmännyt tutkimustuloksiin joiden perusteella itä-aasialaiset pitävät värejä hieman suuremmassa merkityksessä kuin esim. eurooppalaiset joille taas muoto merkitsee hieman enemmän.

Ilmiö näkyy myös valokuvissa. Siinä missä euro-turisti sommittelee enemmän muotojen mukaan ja valokuvaa asioita enemmän muotojen herättämänä niin itä-aasialaisille taas värit ovat herätteitä.

Sitten ovat vielä nämä selkeät erot: Japanissa valkoinen kukka (varsinkin neilikka) symboloi kuolemaa. Täällä valkoinen symboloi käytännössä päinvastaista.

Ennustuksia polvitaipeesta

Mistä tietää seuraavan lapsen sukupuolen?

Katsomalla nykyisen vauvan polvitaivetta ja laskemalla poimut. 2 poimua (uraa) tarkoittaa että seuraava lapsi on tyttö, 3 että poika.

Meidän vauvallamme on 4 uraa - siis tulkitaanko tämä niin että seuraavalla kerralla syntyy kaksi tyttöä?



Ja pätkä todellisempaa elämää. Japaninkielinen sana guutara tarkoittaa toimetonta sekä pummia. Siis ihmistä joka elää tavallisten arvojen ulkopuolella. Vähän kuin jotakin Goaa paratiisinaan pitävää reppureissaajaa ja taivaanrannan maalaria.
Tuota termiä puoliso on nyt käyttänyt kuvaillessaan stressin syitä. Japanilaiselle toimettomuus ei tarkoita vapautta nauttia elämästä ja harrastuksista vaan se tarkoittaa sitä että on yhteiskunnan pyörän ulkopuolella. Ei saa nauttia kiireestä vaan joutuu olemaan toimeton. Vaikka voisi käyttää sen toimettomuuden hyväksi nauttimalla kaikesta.

Katastrofi: Opettaja häipyi asiolle

Jälleen olennainen ero kulttuureissa. Suomessa kaikki ovat tottuneet siihen, että opettaja voi ilmoittaa tunnin alussa (sekä koulussa että erilaisilla kursseilla) joutuvansa poistumaan aikaisemmin jonkun oman asian hoitamiseksi.

Harvoin kellään on asiaan mitään sanomista, lähinnä kaikki ovat tyytyväisiä lyhyemmästä päivästä tai tauosta jonka tämä suo.

Japanissa tällainen olisi skandaali jota ruodittaisiin lehdistössä.

Taannoin tuttu japanilainen oli eräällä kurssilla ja kouluttaja ilmoitti että tänään on lyhyt päivä koska hän joutuu hoitamaan asioita iltapäivällä. Se oli japanilaiselle shokki.

Vaan olisiko ollut suomalaiselle?

Mitä se kertoo erilaisista suhtautumisistamme auktoriteetteihin ja työntekoon?

Suomalaisia haukutaan (lähinnä ehkä suomalaiset itse haukkuvat) herranpelkoisiksi, mutta lopulta täällä suhtautuminen erilaisiin auktoriteetteihin on huomattavan lepsua verrattuna japaniin. Jopa maanläheistä.

Kielikurssien hankaluus

Suomessa työkkäri lähes edellyttää suomen kielen kurssin käymistä työvoimapoliittisena koulutuksena maahanmuuttajan kotoutumis-ajanjaksona (ensimmäiset 3v).

Sinänsä kurssi lienee aika hyvä, riippuen tosin luvattoman paljon paikkakunnasta. Joistain on tullut kehuja, monista haukkuja.

Usein kurssien perusongelmat syntyvät kieli- ja kulttuurieroista. Suomessa (mukaan lukien kesäyliopistot yms) tuppaa opetuskieli olemaan englanti heti jos joku opiskelijoista on ulkomaalainen.
Tämä tietysti maahanmuuttajien kielikursseilla tarkoittaa usein sitä, että opettaja selittää asiat englanniksi.
Ja englantiahan aniharva japanilainen osaa.

Jos opettaja selittääkin asian myös selkosuomella, niin silti japanilainen kokee itsensä usein ulkopuoliseksi koska opetus- ja opiskelukulttuuri on suomessa (yleensä länsimaissa, japanilaisten mielestä "ulkomaissa") niin erilainen.

Ulkopuolisuutta aiheuttaa heti se, että tauoilla muut puhuvat keskenään englantia - ja sitä kun ei ymmärrä niin ulkona ollaan.
Toinen on japanilaisten suorituskeskeinen opiskelu. Japanin koko yhteiskuntahan rakentuu suorittamisen varaan. Paikalla ei saa olla, vaan aina pitää tehdä jotakin "tuottavaa".

Kursseilla tämä tuottaa ongelmia koska japanilainen on kurssilla suorittamassa, suomalainen ehkä mieltäisi asenteen parhaiten termillä "äärimmäinen hikipinko". Japanilaisten on vaikea käsittää sitä, että useimmat kurssilla olijat ovat siellä vain oppimassa, eivät keräämässä maksimisuorituksia. Joten muut puhuvat tunnilla, eivät tee niinkään aktiivisesti kotitehtäviä - ja tämä kaikki taas häiritsee japanilaista koska opetus hidastuu...

Myöskin opettajalle puhuminen, opettajan keskeyttäminen suoraan puhumalla tai viittaamalla ja sitten puhumalla on jotain mitä japanilaisessa opiskelukulttuurissa ei tapahdu. Siellä kaikki ovat hiljaa kun opettaja puhuu.
Jos opettaja kysyy koko luokalta jotain, silloin odotetaan että joku viittaa ja vastaa, mutta se on aina "joku muu", toisin sanoen kukaan ei tahtoisi vastata koska silloin nousee muiden yläpuolelle. Erottuu massasta.
Ja kuten vanha japanilainen sananlasku sen sanoo, naula joka on muita pidempi, hakataan alas.
Jos taas jää jotakin kysyttävää, niin sitä ei kysytä tunnilla vaan tunnin jälkeen kysytään opettajalta lupa häiritä opettajaa kysymyksellä.

Siitä johtuen myös täkäläinen opiskelutapa jossa keskeytetään opettaja ja kysellään itsenäisesti asiota häiritsee ja stressaa - taas jäädään aikataulusta jälkeen!


Käytännössä opiskelua seuranneena voin todeta, että esimerkiksi vaimoni on todella stressaantunut ja kireä silloin kun opiskelee. Kotitehtäviin käytetään reilusti aikaa. Ja lisäksi koko kurssimateriaali luetaan kertaalleen jo ennen kurssia kirjallisuudesta ja tehdään tehtävät jotka silloin osaa tehdä.

Näin kurssi ikäänkuin opiskellaan toiseen kertaan varsinaisella kurssilla opettajan johdolla ja siinä vaiheessa on vanhoista merkinnöistä hyötyä kun voi kuunnella tarkkaan miten opettaja jonkun asian selittää. Tai kysyä tarkennusta opettajalta tunnin jälkeen.

Ja mitenkä tuo alussa mainittu työkkäri sitten liittyy tähän?
Siten, että vaimolleni työkkäri antoi tehtäväksi mennä suomen kurssille (vähintän 20 tuntia/viikko) ennen ensi kevättä tai sitten tmt-tuki, eli kotouttamistuki lakkaa.

Aikaraja tuli vastaan

Oikeastaan piti kirjoittaa japanilaisten maskin käytöstä. Se kun on jonkinlainen ongelma, että suomessa kukaan ei käytä maskia ja virukset leviävät (tosin käsittäkseni maski ei estä virusten leviämistä, tuostahan informoitiin paljon H1N1-epidemian aikana).

Mutta en jaksa.
Nyt on 1.10, joka tarkoittaa että syyskuu on ohi enkä ole löytänyt töitä. Tai ainakaan haastattelujen jälkeen ei ole kuulunut mistään mitään.

Pisteenä i:n päällä tänään tuli Finnairilta mainos Stockmannin hullujen päivien halpalennoista, joukossa tietenkin halvat hinnat japaniin.

Joten vaimo puhuu vain siitä kuinka hänen täytyy mennä takaisin japaniin koska siellä voi olla töissä.

En vain jaksa käsittää miten työ + kuitenkin vain nimellinen elintason nousu olisi syynä käytännössä vuoden tai pidemmän asumuseroon.
Viimeeksi juuri hiljan tuli iso paketti muuttotavaraa jälleen japanista - nytkö niitä pitäisi käännyttää takaisin?

Lama... Se ahdistaa ja tuntuu pilaavan kaiken.

Suomalaiset eivät pidä lupaustaan

Kun olen hakenut töitä monen monta kertaa, käynyt haastatteluissa ja pian taas menen niin tämä aihe nousi ajankohtaiseksi.

Suomessa on joku kummallinen maan tapa olla ilmoittamatta tuliko valituksi töihin vai ei.
Työhaastattelun jälkeen kyllä ollaan niin korrekteja, luvataan ottaa yhteyttä tiettyyn määräpäivään mennessä tai huomenna tai ensi viikolla.
Mutta yhteyttä ei koskaan oteta.

Japanissa tällainen ei vetelisi. Työtä hakevalle pitää heti kertoa milloin vastauksen saa kuulla. Ja sen saa kuulla hyvin nopeasti.
Toisten aikaa ei haaskata siihen, että heitä pidetään odottamassa ja odottamassa sitä vastausta.

Vaimo on useasti stressaillut sitä kun nyt on jo mennyt yli luvatun ajan eikä mitään ole kuulunut. Selitä siinä sitten, että suomalaiset työnantajat eivät välitä työntekijöistään koska ihmiset antavat työnantajien tehdä mitä vain...

Japanissa työntekijä on työpaikan uskollinen palvelija, mutta myös pomo on alaiselleen vastuussa.

Suomessa ei taida kukaan olla vastuussa mistään?

Älä puhu animesta äläkä Akihabarasta

Mistä japani on tunnettu nykyisen sukupolven keskuudessa?
Yleisin vastaus lienee, että Animesta/Mangasta - mutta valtaosa vastannee että animesta.

Ja jos rajataan suomalaisten/eurooppalaisten/länsimaalaisten ryhmää aktiivisempiin internetin käyttäjiin, niin varmasti Animen lisäksi japani tunnetaan engrish:stä ja hentai:sta. Sekä automaateista joista voi ostaa käytettyjä naisten pikkuhousuja.
Jos kysytään mitä japanin sanoja osataan, niin voimakolmikko on "Kawaii", "Hentai" ja "Bukkake".

Näistä viimeisin onkin hauska, sillä natiiville japanilaiselle sen merkitys on yleensä jotain ihan muuta kuin ulkomaalaisille jotka ovat törmänneet ko. termiin internetin kautta. Nimittäin Bukkake on tavallisessa merkityksessä nuudeleiden valmistustapa - onhan Youtubessakin näitä mainoksia "bukkake-udon" jne. joille ulkomaalaiset, eli me länsimaalaiset naureskellaan sitten koska ymmärrämme heti tuon kaksimielisyyden jota tavallinen japanilainen ei osaa edes ajatella.

Tämän aasinsillan kautta päästään itse ongelmaan. Japanilaiset eivät yleensä tiedosta sitä, että he ovat tunnettuja näistä marginaali-ilmiöistä.
Animekin on jotain ihan muuta kuin länsimaalaisten fanittamat, usein lastentarha- tai ala-aste -ikäisille tytöille tarkoitetut piirretyt. Japanissa ko. tyyliä fanittava animen katsoja tunnetaan otakuna, erittäin karteltavana hylkiönä jolla ei ole oikeaa elämää ja joista kukaan ei halua edes puhua. Saati, että joku tunnustaisi tuntevansa sellaisen!

Sitten kun vastaa rehellisesti, että japani on tunnettu otaku-animesta, hentaista jne. niin kyllä siinä kauhistellaan ja ihmetellään. Se on suorastaan shokki.
Varsinkin kun kukaan ei oikein halua myöntää noiden ilmiöiden olemassaoloa. Mutta näin se on. Toki japani tunnetaan Tokiosta, Fuji-vuoresta jne. Vaan harvapa tuntee esimerkiksi Hokusain kauniita puupiirustuksia, saati sitten japanilaista kirjallisuutta.
Kulttuuristakin näytetään täällä tiedettävän korkeintaan kamikaze-lentäjät ja seppuku. Ja ninjat ja samurait, joista tosin useimmilla on kovinkin värittyneet mielikuvat.

Näiden marginaali-ilmiöiden tunnettavuudesta tietenkin syytetään ulkomaita, joiden ihmiset eivät ymmärrä että esim. kyseiset anime-sarjat on tarkoitettu pikkutytöille, ei teineille tai aikuisille, ei varsinkaan miehille.
Tietenkin vastaus siihen, että miksi japani sitten tuottaa valtavat määrät otaku-materiaalia on yksiselitteisesti se, että ulkomaalaiset otakut ostavat sitä, joten sitä tehdään ulkomaita varten.
Ei japania itseään.

Eikö?

Kuitenkin japanissakin otaku-anime ja kawaii-anime tunkee esille kaikkialla. Ei tarvitse mennä edes mihinkään Akihabaran kaupunginosaan. Kaupunginosaan, joka oli ennen tunnettu sähkövimpaimista, mutta nykyään siellä on lähinnä kaikenlaista anime- ja hentai-putiikkia.
Videovuokraamoissa on aina kokonainen kerros täynnä mitä perverssimpää videota. Vain ulkomaalaisillekko?

Ovatko Meido-kahvilat ulkomaalaisia varten? Vaikka niissäkään ei osata englantia?
Ei, kyllä ne ovat japanilaisia miehiä varten jotka haluavat hetken olla alistettuina tai vallankäyttäjinä.
Moni maa ei varmasti lakinsa puolesta edes mahdollistaisi tuon tyylisten kahviloiden toimintaa.

Normaalissa elämässä tämä asetelma aiheuttaa törmäyksiä melkein aina kun suomalainen media uutisoi jotain erikoista japanista - suurin osahan politiikan ulkopuolisista lyhyistä uutisista koskee aina jotakin uutta japanilaista perversiota.
Nokian ensimmäinen värinähälytyksellä varustettu kännykkäkin, ns. banaanimalli, tuli tunnetuksi uutisesta joka kertoi siitä kuinka japanissa ko. kapistus oli heti päätynyt seksileluksi ja lääkäri sitten joutui poistamaan puhelimen nais-osapuolen sisältä..

Kun lehdessä tai uutisissa on joku japani-juttu niin siitä ei juuri voi mainita eikä keskustella - sillä eihän se edusta oikeaa japania (määritelmä ei kyllä ole selvinnyt koskaan).
Myös tuttavien kanssa saa olla varovainen, sillä he yleensä alkavat ensimmäisenä kyselemään juuri näistä animeista yms. ja silloin japanilainen vaimo on pulassa. Hän ei voi myöntää tietävänsä asioista, koska se olisi häpeä, toisaalta jos hän ei tiedä niin sekin on noloa - suomalainen tuttava kun pitää häntä tietämättömänä!

Suo siellä, vetelä täällä.

Japanilaiset omaavat mahtavan kyvyn sulkea silmänsä kaikelta mitä he eivät omassa kulttuurissaan halua nähdä, mutta olisiko kuitenkin aika avata silmät?

Valastako lautaselle?

No tottahan toki, vastannee valtaosa japanilaisista.

Silti länsimaalainen käsitys japanilaisista valaansyöjinä on kovin vääristynyt. Olkoonkin, että mediassa japani saa rutkasti näkyvyyttä erilaisten valasruokien muodossa, esimerkkinä vaikka valasburgeri.

Todellisuudessa kuitenkin valaan syöntiä voisi verrata mielestäni karhun syöntiin suomessa. Sitä syödään, mutta se on harvojen ja rikkaiden herkkua.
Tavalliselle kaduntallaajalle ei edes tilaisuutta herkutteluun tule kuin muutaman vuoden välein, jos sitäkään.

Se myös selittää pitkälti sen, miksi mm. The Cove -elokuva ei kohuineen jaksa kiinnostaa tavallista yleisöä. Herättäisikö se suurta kiinnostuneisuutta suomalaisissa jos esimerkiksi edellä mainittuja karhuja popsivat saisivatkin väärennettyä karhunlihaa ja siina seassa vähän elohopeaa?
Tuskimpa. Korkeintaan oltaisiin vahingoniloisia että siitäs herrat saivat.

Koska valaanpyynti on valtaosalle japanilaisia hyvin marginaalinen juttu, ei siitä tiedetä juuri mitään eikä siitä jakseta edes kiinnostua sen enempää mitä nyt uutisten näyttäessä jotakin valaanpyyntiin liittyvää kohutapahtumaa (Greenpeace vs. japani) ehkä haukutaan ulkomaalaiset ja ihmetellään että miksi he puuttuvat japanin ikiaikaiseen (tai ainakin noin 900 vuotta vanhaan) valaanpyyntikulttuuriin.

Myös keskustelu aiheesta japanilaisten kanssa on yleensä hedelmätöntä sillä ulkopuolinen yleensä tietää valaanpyynnistä huomattavasti enemmän kuin japanilainen. Täällä länsimaissahan asioista kirjoitellaan ja niitä paheksutaan. Sikäläisessä mediassa taas tiedottaminen on vähäistä.
Keskustelu-yritykset päätyvätkin yleensä vastakysymyksiin, että miksi syötte hevosia yms. Nimittäin nekin ovat älykkäitä ja tuntevia eläimiä.
Joten mikä oikeus teillä ulkomaalaisilla on puuttua japanin valaanpyyntiin.

Se, että monet valaslajit ovat katoamassa tätä menoa ei juuri vaikuta. Jos keskustelee vähän enemmän yleissivistystä omaavassa seurassa niin vastakysymys johtaa yleensä esimerkiksi välimeren tyhjiinkalastus-ongelmaan tai tonnikalojen loppuunkalastukseen.
Tai siihen, että joitakin valaslajeja on kuulemma liikaa ja ne valtaavat toisten kalojen ekologisia lokeroita - kuten juuri tonnikalojen ja johtavat täten tonnikalakannan loppumiseen ellei ko. valaita pyydystetä.

Faktoja on vaikea löytää jos haluaa välttää Greenpeace yms. propagandat.

Toisaalta kaiken valaiden mediaseksikkyyden alta pitäisi nähdä myös moni muu paha ongelma. Merisiilien uhkaava uhanalaisuus, hain evien leikkaaminen ja jopa se valtava määrä koiranlihaa joka kiinasta muilutetaan japaniin syötäväksi. Vaikka eiväthän japanilaiset syö koiran lihaa ;)

Ruokakulttuurit törmäilevät

Japani tunnetaan suomessa lähinnä sushista, mutta japanilainen ruoka on oikeasti todella monipuolista ja sushi on lopulta niitä harvinaisempia ruokalajeja.

Suomalainen ruoka taas.. No totuus on se, että suomalainen ruoka tunnetaan lähinnä tylsänä ja mauttomana. Kaksi poikkeusta kuitenkin on, jotka japanilaiset usein mainitsevat. Karjalanpiirakka ja lohikeitto.

Kun itsekin asiaa miettii, niin vaikea suomen ruuasta on löytää mitään erikoista. Harvalla paikkakunnalla on omat ruoka-erikoisuutensa, puhumattakaan että ne olisivat edes suomalaisten yleisessä tiedossa. Muusta maailmasta lie turha mainitakaan.

Suomessa se on skandaali jos Berlusconi haukkuu suomen keittiötä, mutta oikeassahan hän on. Ei suomalainen perinneruoka mitään suuria intohimoja herätä.


Ruuasta pitää antaa palautetta

Meillä ruokakulttuurien erilaisuus näkyy konkreettisesti mm. siinä, että japanilainen nainen on tottunut ja odottaa että ruokailtaessa keskustellaan ruuasta ja erityisesti kommentoidaan ruokaa. Jopa annetaan selvää kritiikkiä, "tämä papu on vähän kova", "nuudeli on vähän liian vetistä", ...
Suomalaisena (johtuuko sitten suomesta vai oman sukuni meemeistä) en oikein osaa tehdä tuota. Minulle tavallinen kotiruoka on aina ollut vain tavallista kotiruokaa. Jälkiruoat voivat sitten olla herkkuja ja herkullisia.
Syön kun on ruoka-aika, mutta en analysoi hirveästi ruokaa enkä sitä kuinka se on tehty. Tottuihan sitä jo lapsuudessa siihen että välillä esim. perunat olivat ylikypsiä, välillä vähän kovia - aina ne syötiin eikä siitä kukaan mitään sanonut.
Palautteen puutteen takia ruokailut suomessa ovat tylsiä. Eivät yksin vaimoni mielestä vaan monen tuttavapiirin japanilaisen.

Nyt sitten pitäisi sanoa - ja kun en huomaa sanoa niin tästä seuraa aina vähintään lievää tunteiden kuumenemista, välillä jopa suuttumisia ja sitten olen ihmeissäni että mitä tein väärin.

Ja vielä pahempaa. En edes ole (ollut) tietotoinen siitä, että vaimoni joka päivä miettii tarkkaan että mitä ruokaa nyt tekisi ja millaista uutta ruokaa kokeilisi. Ja minä en edes ole huomannut sitä milloin syön täysin uutta ruokalajia, milloin en. Saatikka, että olisin maininnut kuinka herkullista ruoka tänään oli.
Se oli vaimolle todella suuri shokki. Ilmeisesti japanilaiset oppivat hyvin ruokatietoisiksi jo nuoresta asti ja muistavat syömiensä ruokien nimet paremmin kuin suomalainen juntti jolle vielä ruokien ulkomaalaiset nimetkin tekevät oman lisävaikeutensa.

Niin, japanissahan television matkailudokumentit ovat yleensä ohjelmia siitä kuinka matkustetaan japanissa paikkakunnalle X ja katsotaan joku nähtävyys ja sen jälkeen perehdytäänkin paikallisiin ruokalajien erikoisuuksiin ja maistellaan, kerrotaan ja kehutaan niitä.

Ero suomeen on suuri. Japanissa Kanton alueen miso-keitto on erilaista kuin Kansain. Suomessa taas kaurapuuro on samaa riippumatta siitä ollaanko eteläsuomen läänissä vai varsinaissuomen läänissä.

Toki erikoisemmista ruokalajeista huomaan sanoa että onpa hyvää (koska ne ovat todella erikoisia suomalaisesta yhä vuosien jälkeen). Esimerkiksi kakiage, okonomiyaki, zirashisushi, yakisoba, ...


Kalaa päivittäin

Kirjoissa usein mainitaan, että japanilaiset ovat käytännössä kansallisella dieetillä jatkuvasti. Tämä todella pitää paikkansa, eivät japanilaiset helpolla ole saavuttaneet statustaan laihana kansana. Lihavien pieni osuus ei selity ruualla (joka on kaloripitoista) vaan sillä, että ruokaa syödään kuin dieetillä, ajatellen että jos syön nyt tätä lounaalla niin sitten illallisen pitää olla kevyt.
Sama ajatus on iskostunut syvälle. Esimerkiksi joka aterialla pitää olla jotakin vihreää, samoin päivittäin pitää syödä jotain "meriruokaa". Siis joko kalaa, rapuja, mustekalaa tms. Ei sillä väliä mitä, kunhan on meren elävää.

Tästäkin tuli joskus melkoinen törmäys kun valmistin herkullisen illallisen ajattelematta sen kummemmin että kyseisenä päivänä ei niin aamiaisella kuin lounaallakaan ollut mitään meren elävää.

Joten kun kutsuin vaimon keittiöön ja odotin että nyt tulee kehut siitä kuinka hienon aterian olen loihtinut, niin ensimmäisenä hän pamauttikin että miksi tässä ei ole kalaa! Tänään ei olla syöty vielä mitään kalaa! Ja lopulta hän marssi pakastimelle, otti sieltä katkarapuja, lämmitti ne mikrossa ja pisti ruuan sekaan.
Oli minun vuoro olla täysin shokeerattu. Eihän suomessa nyt käy päinsä tuollainen - mutta japanissa se taas on normaalia!
Jos haluaa ruokaan lisuketta tai ruoka ei miellytä, se sanotaan heti ja sitten vaikka tehdään itse oma ruoka. Ja siihen ei kellään ole nokan kopauttamista.
Suomessa taas.. Jotain uskomatonta.


Entäpä ruoka-ajat?

Sitten on vielä yksi ruokakulttuurien eroavaisuus joka ei ole ihan merkityksetön. Nimittäin ruoka-ajat ja ateriat.
Suomessa mennään rytmillä aamiainen, (kahvitauko töissä tms), lounas, välipala/kahvitauko, päivällinen ja lopuksi iltapala.
Japanissa taas rytmi on toinen: Aamiainen, lounas, välipala, illallinen. Lounas on suomalaista tapaa myöhäisemmin, noin 12-13. Sitten pieni välipala joskus 15-16 ja illallinen noin kello 19.

Ei pitäisi olla suuri ongelma, mutta pienen lapsen kanssa tämä onkin yllättävän hankalaa. Neuvolassa ja muualla tuputetaan suomen tapaa ainoana oikeana (kuten suomessa kaikki muukin tuntuu olevan ainoaa ja oikeaa) ja meidän pitää ihmetellä että miten väännetään ruokailurytmi sopivaksi.
Toinen ongelma on tietenkin se, että lasten on tarkoitus käydä koulut suomessa joten pitäisi tottua suomalaiseen ruokarytmiin - mutta se taas sotii vastaan japanin tapaa.

Suomen "viiden ruoan" ruokajärjestystä japanilaiset arvelevat syyksi sille, että suomessa on paljon ylipainoisia. Vaan eiköhän se syy löydy ihan niistä suomalaisten suklaa-naposteluista ja muista herkuista kuin ateroiden määrästä. Ravinto-opillisestihan monta pienempää ateriaa on aina parempi kuin muutama suuri.

Lähteekö vaimo japaniin asumaan?

Kirjoitin aiemmin jo siitä kuinka tiukka suhtautuminen japanilaisilla on työttömyyden suhteen.

Tätä kirjoittaessa eletään syyskuun 9. päivää, joten armonaikaa on 21 päivää mikäli vaimoni pitää uhkauksensa joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että jos en työllisty niin hän palaa japaniin vuodeksi tai kahdeksi vanhaan työhönsä keräämään tärkeitä perhe-säästöjä.

Suomalaisena koen tällaisen ajattelun aika... ankarana.

Kuitenkin suomen sosiaalituet tarjoavat kohtuullisen perustoimeentulon, joten tuntuu erikoiselta lähteä hajoittamaan perhettä vuodeksi/kahdeksi vain siksi että voisi tehdä töitä. Se kuitenkin vaikuttaa taas kokonaisuuteen koska suomeen jäävänä osapuolena menetän suuren osan nyt saamistamme tuista.
Vaihtoehtoina on joko se, että lapsemme jää minun kanssa suomeen jolloin olen ikään kuin yh-huoltaja sen vuoden-kahden ajan.
Tai sitten lapsi menisi japaniin vaimoni kanssa jolloin kituuttaisin töitä etsien yksin suomessa.

Ei vaikuta mitenkään kivalta, ei.

Kuitenkin vaimoni on japanilaiseksi aika salliva. Olenhan saanut jo yli vuoden etsiskellä töitä. Joskin ensimmäiset pari viikkoa työttömyyttäni oli tuskaa sillä silloin vaimoni ei juuri muusta puhunut kuin suunnitelmista lähteä japaniin töihin kun tämmöinen katastrofi meitä kohtasi.
Vaan kun on seurannut tuttavapariskuntia joissa mies on ulkomaalainen (japanista katsoen), eli gaijin, niin useimpien miesten vaimojen asenteet ovat paljon ankarammat. Yleisesti ottaen; jos miehestä tulee työtön eikä hän heti (irtisanomisaikana) löydä uutta työpaikkaa niin vaimo ja mahdolliset lapset lähtevät heti japaniin jossa odottaa ainakin joku työ ja palaavat sitten kun mies taas osoittaa olevansa kunnollinen perheen pää ja pystyvänsä elättämään perheen työtä tekemällä.

Optiot käyvät vähiin kohdallani.

Jäljelle jää oljenkortena katoavan pieni mahdollisuus työllistyä omalle alalleni. Joskin se on niin katoavan pieni, ettei siinä ole edes sen enempää spekuloimista.

Lopulta toivo onkin löytää joku työ josta saa bruttopalkkaa noin 1900 euroa kuukaudessa ja jossa on mahdollisuus ylitöillä/erikoisilla työajoilla nostaa tulotasoa vielä parilla sadalla.

Se kelpaisi vaimolleni. Ei tarvitse selitellä ja peitellä miehen työttömyyttä ja kaikkine tukineen saavutamme kutakuinkin vanhan elintason. Omaa alaani huomattavasti pienempi palkka (joo, olen ammatiltani ylempi toimihenkilö) riittää siihen koska ennen työttömyyttämme asuimme suuremmassa asunnossa pääkaupunkiseudulla, joten kiinteät asumiskulut olivat paljon suuremmat.

Ja tietenkin palkkani lisänä ovat vaimolle tuleva kotihoidontuki yms...

Kahden seuraavan viikon sisällä näkee miten tässä oikein käy

Kuoleman vauvanvaate

Japanilaiset uskomukset poikkeavat huomattavasti suomalaisista ja niitä on myös yllättävän paljon.

Suomalasissa vauvan vaatteissa lieve on samalla
puolella kuin vainajien vaatteissa, eli väärällä.

Aiemmin mainitun 'kitamakura':n lisäksi mm. syömäpuikkoja ei saa laittaa koskaan pystyyn ruokaan, koska näin tehdään vain kuolleen eteen laitetulle riisille. Siinä törröttää syömäpuikot pystyssä.

Myöskin vain vainaja lähtee talosta ulos uusilla kengillä, siis kengillä joilla hän ei ole tullut sisälle. Siispä uusia kenkiä ostaessa laatikko on paras avata ulkona ja astua sisään kengät jalassa sillä jos laatikon avaa vasta sisällä ja lähtee sitten ulos kenkien kanssa - no silloin tekee kuin kuollut.

Joillakin on myös pelko numeroa 4 kohtaan, sillä sen ääntämisasu on samanlainen kuin kuoleman 'shi". Usein me gaijinit luemme kirjoista kuinka japanissa kukaan ei halua puhelinnumeroa 444 tai asu huoneessa 444 tai kerroksessa 4.

Näin vakavaa se sentään ei ole, mutta sairaalassa tästä ollaan tarkkoja, siellähän kuolema on läsnä joten uskomuksetkin voimistuvat.

Kuka haluaisi odottaa leikkausta huoneessa jonka numero on vaikka "kuolema-kuolema"?

Ja sitten arkisempi asia. Japanissa vainajalle puettava vaate puetaan päälle siten, että päälle tuleva lieve nappeineen on oikealla puolella.

Tavallisissa vaatteissa (pyjamat, yukatat, kimonot, ym....) päällempi puoli on aina vasemmalla.

Tämä on oikea tapa elävien vaatteille - japanilainen
vauvanvaate.

Mutta kuinka ollakkaan, suomalaisissa vauvojen vaatteissa tämä päällempi lieve on aina oikealla - siis kuten kuolleella.

Onneksi vaimoni ei ole kovin taikauskoinen, mutta heti huomasi tämän seikan. Elämän perustietoja nimittäin.

Meillä tämä toimii helppona keinona nähdä heti mikä vauvanvaate on suomesta ja mikä on tuotu/tullut japanista :)

Työtön ei saa olla

Olen työtön.

Työni loppui jo viime vuonna tuotannollis-taloudellisista syistä, enkä ole rajusta etsimisestä huolimatta löytänyt uutta työtä omalta alalta, enkä sellaisilta aloilta joista tiedän jotakin.

Tämä on suuri ongelma vaimolleni.

Nimittäin japanissa ei yksinkertaisesti voi olla työtön. Jos ei tee työtä, silloin pitää tehdä jotain muuta - kuten opiskella.
Se sensijaan on mahdoton yhtälö että mies vain etsii työtä ja kuluttaa sitten päivät mm. harrastusten parissa.

Ongelma ei ole yksinomaan taloudellinen vaan nimenomaan liittyy japanilaiseen kulttuuriin.
Päivät kotona oleva mies on ongelma. Ja tästä ongelmasta ei voi puhua vaan kaikille pitää esittää kulisseja että kyllä tässä tehdään freelancer-hommia jne jne...

Suomalaisesta näkövinkkelistä tämä on hieman omituista. Opiskelu on ok, vaikka se olisi taloudellisesti tiukempaa kuin työttömyys. Silloin vaimon (japanilaiset) ystävät ovat huolissa vain taloudellisesta toimeentulosta eikä vaimon tarvitse muuta kuin kuitata se sanomalla että kyllä me pärjätään.

Työttömyys sensijaan... Japanissa ei ole suomen kaltaista turvaverkkoa työttömälle, joten työtön ei voi olla. Työttömän pitää tehdä jotain työtä, jos ei muuta niin huonopalkkaista osa-aika/hanttihommatyötä joka tunnetaan nimellä arubaito (アルバイト).
Tällaisia näkee usein varsinkin ohjaamassa liikennettä työmaiden ja tietöiden liepeillä.

Jos työtön on "vain kotona" se nähdään suurena huolen aiheena. Kaikki kyselevät onko kaikki ok ja miten ihmeessä voitte elää? Ja kuinka voi elää jos mies on kotona häiritsemässä eikä ole päivisin töissä?

Joten tilanne on pakko peittää valehtelemalla joka taas on suomalaiselle (ainakin minulle) luonnottoman tuntuista.
Onhan kotikaupungissanikin 18% työttömyys ja lukuisat tuttavani ovat työttömiä.

Hainpa viime yhteishaussa opiskelemaankin ihan jotta ei tarvitsisi pitää kulisseja pystyssä. Valitettavasti en päässyt hakemaani paikkaan.

Työttömyys aiheuttaa minulle stressiä joten hermot ovat kireällä, mutta se aiheuttaa vaimolleni myös stressiä. Ilmeisesti jopa voimakkaampaa juuri kulissien pystyssäpitämispakon takia.

Tämä taas purkautuu välillä riitoina/kireänä ilmapiirinä ja viimeisin ukaasi vaimolta onkin, että jos et syyskuun loppuun mennessä ole töissä niin....

Tietenkään työn hakua ei helpota se, että palkkatason pitää olla isompi kuin ihan perustöistä saatava (esim. kaupan kassa), sillä muuten ei ole tarpeeksi ns. "elämänrahaa" jota tarvitaan tuttavien tapaamiseen ja säästöjen kartuttamiseen.
Japanissahan ei oteta velkaa vaan aina säästetään suuret summat pankkiin.

Gaijiniä saa ihmetellä ja kosketella julkisesti

Otsikko on hieman provosoiva, mutta tuolta se kuitenkin tuntuu.

Perus-olettamuksena japanissa vaikuttaa olevan se, että ulkomaalainen ei osaa käyttää syömäpuikkoja, ulkomaalainen on suuri (ja miehellä 'se' on suuri) ja ulkomaalainen ei osaa matkustaa yksin pitkin japania.

Kun tämä yhdistetään japanilaiseen tapaan kommentoida ulkonäköä jne. täysin avoimesti niin sulkeutuneeseen suomeen tottuneella tahtoo hihna lyödä hetken tyhjää.

Esimerkiksi suurta kokoa ihmetellään täysin julkisesti, käsivarsia hiplataan hauisten kohdalta ja päivitellen käsivarsien paksuutta ja jos on ylipainoa niin siitä mainitaan heti tyyliin 'onpas iso vatsa, kuinka paljon syöt?'
Suomessahan tällainen ei tulisi kuuloonkaan. Mutta japanissa se on täysin normaalia.

Suomalainen ei myöskään kommentoi jos ulkomaalainen osaa vaikkapa saunoa tai käyttää lusikkaa ja haarukkaa - mutta japanissa tarjotaan useimmiten ensin ulkomaalaiselle varmuuden vuoksi haarukkaa ja kun se ei kelpaa niin ihmetellään että kuinka syömäpuikkojen käyttö nyt noin sujuvaa voi olla!

Sekin on ihmetyksen aihe jos suomalainen osaa istua lattialla Seiza-tyyliin. Mielikuva ulkomaalaisista vain tuolilla istumaan kykenevinä on vahva. Vaikka kyllähän jokainen suomalainen lienee tottunut istumaan koulun käytävillä ja puistojen nurmella...

Ihmettelyä seuraa myöskin siitä kun tyypilliseen keskustelun avaukseen siitä että missä olet käynyt vastaa luettelemalla joitakin paikkoja ja sitten paljastuu että vaimo ei ollut mukana vaan selviytyi asiasta aivan itse!
Olenkin tullut vähän siihen käsitykseen, etteivät japanilaiset juuri reissaa yksinään - varsinkaan ulkomailla.

Kitamakura - eipä nukuta pää pohjoiseen!

Japanissa on paljon erilaisia uskomuksia ja magia elää vahvana (joskin maallistuneena) verrattuna suomeen.

Yksi yllättävä seikka johon törmäsin edellisen japanissa oleskelumme aikana oli kuitenkin se, kuinka vahvasti kitamakura (北枕), eli kirjaimellisesti käännettynä pohjois-tyyny vaikuttaa elämässä.

Japanissa nimittäin vain kuolleet makaavat pää pohjoiseen.

Siksi elävät eivät saa sijoittaa tyynyä pohjoiseen vaan sen pitää aina osoittaa itään, länteen, etelään tai muuten selvästi pohjoisesta eroavaan suuntaan.

Yllätys oli melkoinen kun selvisi että vaimonikin oli minulta varmistanut kaikissa asunnoissamme, että missä on pohjoinen ja katsonut etteivät sängyt tule "kitamakura"-asentoon.

En ollut huomioinut kysymyksen tarkoitusta lainkaan... Kaikkea sitä oppii

Vaikea Ne~ ja vaatetus

Vanhempien tulisi puhua pienelle lapselle kahta kieltä, jotta lapsi oppisi puhumaan ja ymmärtämään sujuvasti kahta kieltä.
Helpoiten tämä sujuu tietysti kun molemmat vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään.

Meillä siis minä puhun lapselle suomea ja vaimo puhuu japania. Vai puhunko?

Olen huomannut, että puheeseeni on tarttunut todella paljon japanin kieltä. Itseasiassa tunnun puhuvan kotona todellista sekakieltä.
Ja lasta tietenkin nimitän japanilaisilla suffikseilla kuten '-chan'/'-kun'.

Erityisen pahasti puheeseen on tarttunut japanin kielen lauseen pääte 'ne' (tai 'nee') joka tarkoittaa suomen kielessä useampaa asiaa.
Suorin käännös lienee "eiksnii". Mutta käytännön suomessa usein "joo", "niin", "eiksvaa", ...

Suomalaisen kuuluisi sanoa esimerkiksi "hyvähyvä, niin! Noin sitä pitää" eikä "hyvähyvä-nee! yokattanee! Orikousan-nee!".

Täytyy myöntää, että tuollaisesta kahden kielen sekakäytöstä on yllättävän vaikea päästä eroon. Vaikka tietoisesti yrittää puhua lapselle vain suomea niin silti japanin vaikutteita livahtaa sekaan.

Hassua, eikö totta? Vai sanoisiko hassua, nee?


Sitten kulttuuripuolta;
Japanissa on mielenkiintoinen ajatus siitä, että vatsan seudun pitää pysyä kaikista lämpimimpänä. Niinpä esimerkiksi japanilainen anoppi aina laittaa lapsemme vatsan päälle jonkun pyyhkeen, pienen huovan tai muun. Muulla peitolla, sukilla tms. ei ole väliä.
Pääasia että vatsa on peitetty ja lämmin :)

Suomalaisesta tämä vaikuttaa vähän hassulta. Täällä ennemmin viileässä huolehditaan siitä, että esimerkiksi lämmön haihtuminen pään kautta on estetty ja vedetään peitto kokonaan päälle.

Japanissa vatsan seudun lämmityksen tärkeys näkyy jo siinä kuinka raskaana olevat naiset käyttävät Haramaki-vyötärövaatetta. Se on hieman kuin leveä ja paksu liina olisi kietaistu vyötäisille.
Haramaki onkin erittäin tarpeellinen jottei kohdussa oleva vauva vain palellu eikä äidille tule kylmä.

Myös japanilaisissa naisten vaatteissa, esimerkiksi talvitakeissa, on usein vyötärön alueella kireämpi, hieman resoorimainen alue joka lämmittää vatsaa ja näin takaa kehon lämpimyyden. Vastikkeeksi ei sitten tarvita sukkahousuja pitkien housujen alla, puhumattakaan pitkistä alushousuista.
Ei edes suomen -10 asteen pakkasilla.
Japanissahan kuljetaan vielä nollakelillä lyhyessä hameessa reidet ja sääret kylmyydestä sinisinä.

Tästä saikin sopivan aasinsillan meikäläisittäin erikoiseen ilmiöön. Nimittäin siihen kuinka nuoret tytöt palelevat muodin vuoksi.

Se kun on huomattavasti coolimpaa ja muodikkaampaa pitää lyhyttä hametta ja näyttää reitensä kuin peittää ne lämpimillä sukkahousuilla. Joten koulutyttöjä myöten vipelletään reidet sinisinä lumisateella. Ja jos koulupuvun hame on liian pitkä niin se kääräistään lyhyemmäksi jotta ollaan coolimpia.

Eivätkä esimerkiksi kaikki koulut - erityisesti kalliit ja hyvät koulut - salli edes sukkahousujen käyttöä koulupuvun kanssa.

Halvemmissa kouluissa onneksi on yleistynyt tapa sallia lämpimämpikin pukeutuminen ja joskus näkeekin koulutyttöjä jotka eivät välitä turhasta cooliudesta vaan kulkevat sukkahousujen kanssa.

Mikä blogi?

Kun vaimoni muutti japanista suomeen, huomasin hukkuvani eri virastojen ohjeistuksiin oleskeluluvan ym. tärkeiden asioiden suhteen.
Samalla huomasin, että todella monet japanilaiset naiset, jotka asuvat suomessa (suomalaisen) miehen kanssa, pitävät jonkinlaista blogia. Nämä blogit taas ovat osoittautuneet uskomattoman arvokkaiksi tiedonlähteiksi sillon, eli usein, kun virallinen tieto on vaikeasti saavutettavissa.

Minulle heräsi ajastus perustaa sivusto, johon kokoaisin ohjeita paperisotien varalta. Kiireet veivät kuitenkin toisaalle ja ajatukset laajenivat myös koskemaan kaikenlaisia kulttuurien välisiä eroja, ehkä yhteentörmäyksiäkin joita olemme huomanneet.

Usein jopa päivittäin avioliiton arjessa.

Toivottavasti blogistani löytyy mielenkiintoista lukemista siitä, kuinka molempien kulttuurien ilmiöt koetaan itse ko. kulttuurin edustajana ja siten ulkopuolisena.

Blogini kirjoitukset ovat tietenkin subjektiivisia, vaikka pyrinkin kirjoittamaan katsoen asioita vähän laajemmasta perspektiivistä.

Johtuen japanilaisten pienestä määrästä suomessa joudun yksityisyyden suojaamiseksi olemaan paljastamatta mm. asuinkaupunkiamme.