Kun olen hakenut töitä monen monta kertaa, käynyt haastatteluissa ja pian taas menen niin tämä aihe nousi ajankohtaiseksi.
Suomessa on joku kummallinen maan tapa olla ilmoittamatta tuliko valituksi töihin vai ei.
Työhaastattelun jälkeen kyllä ollaan niin korrekteja, luvataan ottaa yhteyttä tiettyyn määräpäivään mennessä tai huomenna tai ensi viikolla.
Mutta yhteyttä ei koskaan oteta.
Japanissa tällainen ei vetelisi. Työtä hakevalle pitää heti kertoa milloin vastauksen saa kuulla. Ja sen saa kuulla hyvin nopeasti.
Toisten aikaa ei haaskata siihen, että heitä pidetään odottamassa ja odottamassa sitä vastausta.
Vaimo on useasti stressaillut sitä kun nyt on jo mennyt yli luvatun ajan eikä mitään ole kuulunut. Selitä siinä sitten, että suomalaiset työnantajat eivät välitä työntekijöistään koska ihmiset antavat työnantajien tehdä mitä vain...
Japanissa työntekijä on työpaikan uskollinen palvelija, mutta myös pomo on alaiselleen vastuussa.
Suomessa ei taida kukaan olla vastuussa mistään?
lauantai 25. syyskuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
Älä puhu animesta äläkä Akihabarasta
Mistä japani on tunnettu nykyisen sukupolven keskuudessa?
Yleisin vastaus lienee, että Animesta/Mangasta - mutta valtaosa vastannee että animesta.
Ja jos rajataan suomalaisten/eurooppalaisten/länsimaalaisten ryhmää aktiivisempiin internetin käyttäjiin, niin varmasti Animen lisäksi japani tunnetaan engrish:stä ja hentai:sta. Sekä automaateista joista voi ostaa käytettyjä naisten pikkuhousuja.
Jos kysytään mitä japanin sanoja osataan, niin voimakolmikko on "Kawaii", "Hentai" ja "Bukkake".
Näistä viimeisin onkin hauska, sillä natiiville japanilaiselle sen merkitys on yleensä jotain ihan muuta kuin ulkomaalaisille jotka ovat törmänneet ko. termiin internetin kautta. Nimittäin Bukkake on tavallisessa merkityksessä nuudeleiden valmistustapa - onhan Youtubessakin näitä mainoksia "bukkake-udon" jne. joille ulkomaalaiset, eli me länsimaalaiset naureskellaan sitten koska ymmärrämme heti tuon kaksimielisyyden jota tavallinen japanilainen ei osaa edes ajatella.
Tämän aasinsillan kautta päästään itse ongelmaan. Japanilaiset eivät yleensä tiedosta sitä, että he ovat tunnettuja näistä marginaali-ilmiöistä.
Animekin on jotain ihan muuta kuin länsimaalaisten fanittamat, usein lastentarha- tai ala-aste -ikäisille tytöille tarkoitetut piirretyt. Japanissa ko. tyyliä fanittava animen katsoja tunnetaan otakuna, erittäin karteltavana hylkiönä jolla ei ole oikeaa elämää ja joista kukaan ei halua edes puhua. Saati, että joku tunnustaisi tuntevansa sellaisen!
Sitten kun vastaa rehellisesti, että japani on tunnettu otaku-animesta, hentaista jne. niin kyllä siinä kauhistellaan ja ihmetellään. Se on suorastaan shokki.
Varsinkin kun kukaan ei oikein halua myöntää noiden ilmiöiden olemassaoloa. Mutta näin se on. Toki japani tunnetaan Tokiosta, Fuji-vuoresta jne. Vaan harvapa tuntee esimerkiksi Hokusain kauniita puupiirustuksia, saati sitten japanilaista kirjallisuutta.
Kulttuuristakin näytetään täällä tiedettävän korkeintaan kamikaze-lentäjät ja seppuku. Ja ninjat ja samurait, joista tosin useimmilla on kovinkin värittyneet mielikuvat.
Näiden marginaali-ilmiöiden tunnettavuudesta tietenkin syytetään ulkomaita, joiden ihmiset eivät ymmärrä että esim. kyseiset anime-sarjat on tarkoitettu pikkutytöille, ei teineille tai aikuisille, ei varsinkaan miehille.
Tietenkin vastaus siihen, että miksi japani sitten tuottaa valtavat määrät otaku-materiaalia on yksiselitteisesti se, että ulkomaalaiset otakut ostavat sitä, joten sitä tehdään ulkomaita varten.
Ei japania itseään.
Eikö?
Kuitenkin japanissakin otaku-anime ja kawaii-anime tunkee esille kaikkialla. Ei tarvitse mennä edes mihinkään Akihabaran kaupunginosaan. Kaupunginosaan, joka oli ennen tunnettu sähkövimpaimista, mutta nykyään siellä on lähinnä kaikenlaista anime- ja hentai-putiikkia.
Videovuokraamoissa on aina kokonainen kerros täynnä mitä perverssimpää videota. Vain ulkomaalaisillekko?
Ovatko Meido-kahvilat ulkomaalaisia varten? Vaikka niissäkään ei osata englantia?
Ei, kyllä ne ovat japanilaisia miehiä varten jotka haluavat hetken olla alistettuina tai vallankäyttäjinä.
Moni maa ei varmasti lakinsa puolesta edes mahdollistaisi tuon tyylisten kahviloiden toimintaa.
Normaalissa elämässä tämä asetelma aiheuttaa törmäyksiä melkein aina kun suomalainen media uutisoi jotain erikoista japanista - suurin osahan politiikan ulkopuolisista lyhyistä uutisista koskee aina jotakin uutta japanilaista perversiota.
Nokian ensimmäinen värinähälytyksellä varustettu kännykkäkin, ns. banaanimalli, tuli tunnetuksi uutisesta joka kertoi siitä kuinka japanissa ko. kapistus oli heti päätynyt seksileluksi ja lääkäri sitten joutui poistamaan puhelimen nais-osapuolen sisältä..
Kun lehdessä tai uutisissa on joku japani-juttu niin siitä ei juuri voi mainita eikä keskustella - sillä eihän se edusta oikeaa japania (määritelmä ei kyllä ole selvinnyt koskaan).
Myös tuttavien kanssa saa olla varovainen, sillä he yleensä alkavat ensimmäisenä kyselemään juuri näistä animeista yms. ja silloin japanilainen vaimo on pulassa. Hän ei voi myöntää tietävänsä asioista, koska se olisi häpeä, toisaalta jos hän ei tiedä niin sekin on noloa - suomalainen tuttava kun pitää häntä tietämättömänä!
Suo siellä, vetelä täällä.
Japanilaiset omaavat mahtavan kyvyn sulkea silmänsä kaikelta mitä he eivät omassa kulttuurissaan halua nähdä, mutta olisiko kuitenkin aika avata silmät?
Yleisin vastaus lienee, että Animesta/Mangasta - mutta valtaosa vastannee että animesta.
Ja jos rajataan suomalaisten/eurooppalaisten/länsimaalaisten ryhmää aktiivisempiin internetin käyttäjiin, niin varmasti Animen lisäksi japani tunnetaan engrish:stä ja hentai:sta. Sekä automaateista joista voi ostaa käytettyjä naisten pikkuhousuja.
Jos kysytään mitä japanin sanoja osataan, niin voimakolmikko on "Kawaii", "Hentai" ja "Bukkake".
Näistä viimeisin onkin hauska, sillä natiiville japanilaiselle sen merkitys on yleensä jotain ihan muuta kuin ulkomaalaisille jotka ovat törmänneet ko. termiin internetin kautta. Nimittäin Bukkake on tavallisessa merkityksessä nuudeleiden valmistustapa - onhan Youtubessakin näitä mainoksia "bukkake-udon" jne. joille ulkomaalaiset, eli me länsimaalaiset naureskellaan sitten koska ymmärrämme heti tuon kaksimielisyyden jota tavallinen japanilainen ei osaa edes ajatella.
Tämän aasinsillan kautta päästään itse ongelmaan. Japanilaiset eivät yleensä tiedosta sitä, että he ovat tunnettuja näistä marginaali-ilmiöistä.
Animekin on jotain ihan muuta kuin länsimaalaisten fanittamat, usein lastentarha- tai ala-aste -ikäisille tytöille tarkoitetut piirretyt. Japanissa ko. tyyliä fanittava animen katsoja tunnetaan otakuna, erittäin karteltavana hylkiönä jolla ei ole oikeaa elämää ja joista kukaan ei halua edes puhua. Saati, että joku tunnustaisi tuntevansa sellaisen!
Sitten kun vastaa rehellisesti, että japani on tunnettu otaku-animesta, hentaista jne. niin kyllä siinä kauhistellaan ja ihmetellään. Se on suorastaan shokki.
Varsinkin kun kukaan ei oikein halua myöntää noiden ilmiöiden olemassaoloa. Mutta näin se on. Toki japani tunnetaan Tokiosta, Fuji-vuoresta jne. Vaan harvapa tuntee esimerkiksi Hokusain kauniita puupiirustuksia, saati sitten japanilaista kirjallisuutta.
Kulttuuristakin näytetään täällä tiedettävän korkeintaan kamikaze-lentäjät ja seppuku. Ja ninjat ja samurait, joista tosin useimmilla on kovinkin värittyneet mielikuvat.
Näiden marginaali-ilmiöiden tunnettavuudesta tietenkin syytetään ulkomaita, joiden ihmiset eivät ymmärrä että esim. kyseiset anime-sarjat on tarkoitettu pikkutytöille, ei teineille tai aikuisille, ei varsinkaan miehille.
Tietenkin vastaus siihen, että miksi japani sitten tuottaa valtavat määrät otaku-materiaalia on yksiselitteisesti se, että ulkomaalaiset otakut ostavat sitä, joten sitä tehdään ulkomaita varten.
Ei japania itseään.
Eikö?
Kuitenkin japanissakin otaku-anime ja kawaii-anime tunkee esille kaikkialla. Ei tarvitse mennä edes mihinkään Akihabaran kaupunginosaan. Kaupunginosaan, joka oli ennen tunnettu sähkövimpaimista, mutta nykyään siellä on lähinnä kaikenlaista anime- ja hentai-putiikkia.
Videovuokraamoissa on aina kokonainen kerros täynnä mitä perverssimpää videota. Vain ulkomaalaisillekko?
Ovatko Meido-kahvilat ulkomaalaisia varten? Vaikka niissäkään ei osata englantia?
Ei, kyllä ne ovat japanilaisia miehiä varten jotka haluavat hetken olla alistettuina tai vallankäyttäjinä.
Moni maa ei varmasti lakinsa puolesta edes mahdollistaisi tuon tyylisten kahviloiden toimintaa.
Normaalissa elämässä tämä asetelma aiheuttaa törmäyksiä melkein aina kun suomalainen media uutisoi jotain erikoista japanista - suurin osahan politiikan ulkopuolisista lyhyistä uutisista koskee aina jotakin uutta japanilaista perversiota.
Nokian ensimmäinen värinähälytyksellä varustettu kännykkäkin, ns. banaanimalli, tuli tunnetuksi uutisesta joka kertoi siitä kuinka japanissa ko. kapistus oli heti päätynyt seksileluksi ja lääkäri sitten joutui poistamaan puhelimen nais-osapuolen sisältä..
Kun lehdessä tai uutisissa on joku japani-juttu niin siitä ei juuri voi mainita eikä keskustella - sillä eihän se edusta oikeaa japania (määritelmä ei kyllä ole selvinnyt koskaan).
Myös tuttavien kanssa saa olla varovainen, sillä he yleensä alkavat ensimmäisenä kyselemään juuri näistä animeista yms. ja silloin japanilainen vaimo on pulassa. Hän ei voi myöntää tietävänsä asioista, koska se olisi häpeä, toisaalta jos hän ei tiedä niin sekin on noloa - suomalainen tuttava kun pitää häntä tietämättömänä!
Suo siellä, vetelä täällä.
Japanilaiset omaavat mahtavan kyvyn sulkea silmänsä kaikelta mitä he eivät omassa kulttuurissaan halua nähdä, mutta olisiko kuitenkin aika avata silmät?
tiistai 21. syyskuuta 2010
Valastako lautaselle?
No tottahan toki, vastannee valtaosa japanilaisista.
Silti länsimaalainen käsitys japanilaisista valaansyöjinä on kovin vääristynyt. Olkoonkin, että mediassa japani saa rutkasti näkyvyyttä erilaisten valasruokien muodossa, esimerkkinä vaikka valasburgeri.
Todellisuudessa kuitenkin valaan syöntiä voisi verrata mielestäni karhun syöntiin suomessa. Sitä syödään, mutta se on harvojen ja rikkaiden herkkua.
Tavalliselle kaduntallaajalle ei edes tilaisuutta herkutteluun tule kuin muutaman vuoden välein, jos sitäkään.
Se myös selittää pitkälti sen, miksi mm. The Cove -elokuva ei kohuineen jaksa kiinnostaa tavallista yleisöä. Herättäisikö se suurta kiinnostuneisuutta suomalaisissa jos esimerkiksi edellä mainittuja karhuja popsivat saisivatkin väärennettyä karhunlihaa ja siina seassa vähän elohopeaa?
Tuskimpa. Korkeintaan oltaisiin vahingoniloisia että siitäs herrat saivat.
Koska valaanpyynti on valtaosalle japanilaisia hyvin marginaalinen juttu, ei siitä tiedetä juuri mitään eikä siitä jakseta edes kiinnostua sen enempää mitä nyt uutisten näyttäessä jotakin valaanpyyntiin liittyvää kohutapahtumaa (Greenpeace vs. japani) ehkä haukutaan ulkomaalaiset ja ihmetellään että miksi he puuttuvat japanin ikiaikaiseen (tai ainakin noin 900 vuotta vanhaan) valaanpyyntikulttuuriin.
Myös keskustelu aiheesta japanilaisten kanssa on yleensä hedelmätöntä sillä ulkopuolinen yleensä tietää valaanpyynnistä huomattavasti enemmän kuin japanilainen. Täällä länsimaissahan asioista kirjoitellaan ja niitä paheksutaan. Sikäläisessä mediassa taas tiedottaminen on vähäistä.
Keskustelu-yritykset päätyvätkin yleensä vastakysymyksiin, että miksi syötte hevosia yms. Nimittäin nekin ovat älykkäitä ja tuntevia eläimiä.
Joten mikä oikeus teillä ulkomaalaisilla on puuttua japanin valaanpyyntiin.
Se, että monet valaslajit ovat katoamassa tätä menoa ei juuri vaikuta. Jos keskustelee vähän enemmän yleissivistystä omaavassa seurassa niin vastakysymys johtaa yleensä esimerkiksi välimeren tyhjiinkalastus-ongelmaan tai tonnikalojen loppuunkalastukseen.
Tai siihen, että joitakin valaslajeja on kuulemma liikaa ja ne valtaavat toisten kalojen ekologisia lokeroita - kuten juuri tonnikalojen ja johtavat täten tonnikalakannan loppumiseen ellei ko. valaita pyydystetä.
Faktoja on vaikea löytää jos haluaa välttää Greenpeace yms. propagandat.
Toisaalta kaiken valaiden mediaseksikkyyden alta pitäisi nähdä myös moni muu paha ongelma. Merisiilien uhkaava uhanalaisuus, hain evien leikkaaminen ja jopa se valtava määrä koiranlihaa joka kiinasta muilutetaan japaniin syötäväksi. Vaikka eiväthän japanilaiset syö koiran lihaa ;)
Silti länsimaalainen käsitys japanilaisista valaansyöjinä on kovin vääristynyt. Olkoonkin, että mediassa japani saa rutkasti näkyvyyttä erilaisten valasruokien muodossa, esimerkkinä vaikka valasburgeri.
Todellisuudessa kuitenkin valaan syöntiä voisi verrata mielestäni karhun syöntiin suomessa. Sitä syödään, mutta se on harvojen ja rikkaiden herkkua.
Tavalliselle kaduntallaajalle ei edes tilaisuutta herkutteluun tule kuin muutaman vuoden välein, jos sitäkään.
Se myös selittää pitkälti sen, miksi mm. The Cove -elokuva ei kohuineen jaksa kiinnostaa tavallista yleisöä. Herättäisikö se suurta kiinnostuneisuutta suomalaisissa jos esimerkiksi edellä mainittuja karhuja popsivat saisivatkin väärennettyä karhunlihaa ja siina seassa vähän elohopeaa?
Tuskimpa. Korkeintaan oltaisiin vahingoniloisia että siitäs herrat saivat.
Koska valaanpyynti on valtaosalle japanilaisia hyvin marginaalinen juttu, ei siitä tiedetä juuri mitään eikä siitä jakseta edes kiinnostua sen enempää mitä nyt uutisten näyttäessä jotakin valaanpyyntiin liittyvää kohutapahtumaa (Greenpeace vs. japani) ehkä haukutaan ulkomaalaiset ja ihmetellään että miksi he puuttuvat japanin ikiaikaiseen (tai ainakin noin 900 vuotta vanhaan) valaanpyyntikulttuuriin.
Myös keskustelu aiheesta japanilaisten kanssa on yleensä hedelmätöntä sillä ulkopuolinen yleensä tietää valaanpyynnistä huomattavasti enemmän kuin japanilainen. Täällä länsimaissahan asioista kirjoitellaan ja niitä paheksutaan. Sikäläisessä mediassa taas tiedottaminen on vähäistä.
Keskustelu-yritykset päätyvätkin yleensä vastakysymyksiin, että miksi syötte hevosia yms. Nimittäin nekin ovat älykkäitä ja tuntevia eläimiä.
Joten mikä oikeus teillä ulkomaalaisilla on puuttua japanin valaanpyyntiin.
Se, että monet valaslajit ovat katoamassa tätä menoa ei juuri vaikuta. Jos keskustelee vähän enemmän yleissivistystä omaavassa seurassa niin vastakysymys johtaa yleensä esimerkiksi välimeren tyhjiinkalastus-ongelmaan tai tonnikalojen loppuunkalastukseen.
Tai siihen, että joitakin valaslajeja on kuulemma liikaa ja ne valtaavat toisten kalojen ekologisia lokeroita - kuten juuri tonnikalojen ja johtavat täten tonnikalakannan loppumiseen ellei ko. valaita pyydystetä.
Faktoja on vaikea löytää jos haluaa välttää Greenpeace yms. propagandat.
Toisaalta kaiken valaiden mediaseksikkyyden alta pitäisi nähdä myös moni muu paha ongelma. Merisiilien uhkaava uhanalaisuus, hain evien leikkaaminen ja jopa se valtava määrä koiranlihaa joka kiinasta muilutetaan japaniin syötäväksi. Vaikka eiväthän japanilaiset syö koiran lihaa ;)
lauantai 18. syyskuuta 2010
Ruokakulttuurit törmäilevät
Japani tunnetaan suomessa lähinnä sushista, mutta japanilainen ruoka on oikeasti todella monipuolista ja sushi on lopulta niitä harvinaisempia ruokalajeja.
Suomalainen ruoka taas.. No totuus on se, että suomalainen ruoka tunnetaan lähinnä tylsänä ja mauttomana. Kaksi poikkeusta kuitenkin on, jotka japanilaiset usein mainitsevat. Karjalanpiirakka ja lohikeitto.
Kun itsekin asiaa miettii, niin vaikea suomen ruuasta on löytää mitään erikoista. Harvalla paikkakunnalla on omat ruoka-erikoisuutensa, puhumattakaan että ne olisivat edes suomalaisten yleisessä tiedossa. Muusta maailmasta lie turha mainitakaan.
Suomessa se on skandaali jos Berlusconi haukkuu suomen keittiötä, mutta oikeassahan hän on. Ei suomalainen perinneruoka mitään suuria intohimoja herätä.
Ruuasta pitää antaa palautetta
Meillä ruokakulttuurien erilaisuus näkyy konkreettisesti mm. siinä, että japanilainen nainen on tottunut ja odottaa että ruokailtaessa keskustellaan ruuasta ja erityisesti kommentoidaan ruokaa. Jopa annetaan selvää kritiikkiä, "tämä papu on vähän kova", "nuudeli on vähän liian vetistä", ...
Suomalaisena (johtuuko sitten suomesta vai oman sukuni meemeistä) en oikein osaa tehdä tuota. Minulle tavallinen kotiruoka on aina ollut vain tavallista kotiruokaa. Jälkiruoat voivat sitten olla herkkuja ja herkullisia.
Syön kun on ruoka-aika, mutta en analysoi hirveästi ruokaa enkä sitä kuinka se on tehty. Tottuihan sitä jo lapsuudessa siihen että välillä esim. perunat olivat ylikypsiä, välillä vähän kovia - aina ne syötiin eikä siitä kukaan mitään sanonut.
Palautteen puutteen takia ruokailut suomessa ovat tylsiä. Eivät yksin vaimoni mielestä vaan monen tuttavapiirin japanilaisen.
Nyt sitten pitäisi sanoa - ja kun en huomaa sanoa niin tästä seuraa aina vähintään lievää tunteiden kuumenemista, välillä jopa suuttumisia ja sitten olen ihmeissäni että mitä tein väärin.
Ja vielä pahempaa. En edes ole (ollut) tietotoinen siitä, että vaimoni joka päivä miettii tarkkaan että mitä ruokaa nyt tekisi ja millaista uutta ruokaa kokeilisi. Ja minä en edes ole huomannut sitä milloin syön täysin uutta ruokalajia, milloin en. Saatikka, että olisin maininnut kuinka herkullista ruoka tänään oli.
Se oli vaimolle todella suuri shokki. Ilmeisesti japanilaiset oppivat hyvin ruokatietoisiksi jo nuoresta asti ja muistavat syömiensä ruokien nimet paremmin kuin suomalainen juntti jolle vielä ruokien ulkomaalaiset nimetkin tekevät oman lisävaikeutensa.
Niin, japanissahan television matkailudokumentit ovat yleensä ohjelmia siitä kuinka matkustetaan japanissa paikkakunnalle X ja katsotaan joku nähtävyys ja sen jälkeen perehdytäänkin paikallisiin ruokalajien erikoisuuksiin ja maistellaan, kerrotaan ja kehutaan niitä.
Ero suomeen on suuri. Japanissa Kanton alueen miso-keitto on erilaista kuin Kansain. Suomessa taas kaurapuuro on samaa riippumatta siitä ollaanko eteläsuomen läänissä vai varsinaissuomen läänissä.
Toki erikoisemmista ruokalajeista huomaan sanoa että onpa hyvää (koska ne ovat todella erikoisia suomalaisesta yhä vuosien jälkeen). Esimerkiksi kakiage, okonomiyaki, zirashisushi, yakisoba, ...
Kalaa päivittäin
Kirjoissa usein mainitaan, että japanilaiset ovat käytännössä kansallisella dieetillä jatkuvasti. Tämä todella pitää paikkansa, eivät japanilaiset helpolla ole saavuttaneet statustaan laihana kansana. Lihavien pieni osuus ei selity ruualla (joka on kaloripitoista) vaan sillä, että ruokaa syödään kuin dieetillä, ajatellen että jos syön nyt tätä lounaalla niin sitten illallisen pitää olla kevyt.
Sama ajatus on iskostunut syvälle. Esimerkiksi joka aterialla pitää olla jotakin vihreää, samoin päivittäin pitää syödä jotain "meriruokaa". Siis joko kalaa, rapuja, mustekalaa tms. Ei sillä väliä mitä, kunhan on meren elävää.
Tästäkin tuli joskus melkoinen törmäys kun valmistin herkullisen illallisen ajattelematta sen kummemmin että kyseisenä päivänä ei niin aamiaisella kuin lounaallakaan ollut mitään meren elävää.
Joten kun kutsuin vaimon keittiöön ja odotin että nyt tulee kehut siitä kuinka hienon aterian olen loihtinut, niin ensimmäisenä hän pamauttikin että miksi tässä ei ole kalaa! Tänään ei olla syöty vielä mitään kalaa! Ja lopulta hän marssi pakastimelle, otti sieltä katkarapuja, lämmitti ne mikrossa ja pisti ruuan sekaan.
Oli minun vuoro olla täysin shokeerattu. Eihän suomessa nyt käy päinsä tuollainen - mutta japanissa se taas on normaalia!
Jos haluaa ruokaan lisuketta tai ruoka ei miellytä, se sanotaan heti ja sitten vaikka tehdään itse oma ruoka. Ja siihen ei kellään ole nokan kopauttamista.
Suomessa taas.. Jotain uskomatonta.
Entäpä ruoka-ajat?
Sitten on vielä yksi ruokakulttuurien eroavaisuus joka ei ole ihan merkityksetön. Nimittäin ruoka-ajat ja ateriat.
Suomessa mennään rytmillä aamiainen, (kahvitauko töissä tms), lounas, välipala/kahvitauko, päivällinen ja lopuksi iltapala.
Japanissa taas rytmi on toinen: Aamiainen, lounas, välipala, illallinen. Lounas on suomalaista tapaa myöhäisemmin, noin 12-13. Sitten pieni välipala joskus 15-16 ja illallinen noin kello 19.
Ei pitäisi olla suuri ongelma, mutta pienen lapsen kanssa tämä onkin yllättävän hankalaa. Neuvolassa ja muualla tuputetaan suomen tapaa ainoana oikeana (kuten suomessa kaikki muukin tuntuu olevan ainoaa ja oikeaa) ja meidän pitää ihmetellä että miten väännetään ruokailurytmi sopivaksi.
Toinen ongelma on tietenkin se, että lasten on tarkoitus käydä koulut suomessa joten pitäisi tottua suomalaiseen ruokarytmiin - mutta se taas sotii vastaan japanin tapaa.
Suomen "viiden ruoan" ruokajärjestystä japanilaiset arvelevat syyksi sille, että suomessa on paljon ylipainoisia. Vaan eiköhän se syy löydy ihan niistä suomalaisten suklaa-naposteluista ja muista herkuista kuin ateroiden määrästä. Ravinto-opillisestihan monta pienempää ateriaa on aina parempi kuin muutama suuri.
Suomalainen ruoka taas.. No totuus on se, että suomalainen ruoka tunnetaan lähinnä tylsänä ja mauttomana. Kaksi poikkeusta kuitenkin on, jotka japanilaiset usein mainitsevat. Karjalanpiirakka ja lohikeitto.
Kun itsekin asiaa miettii, niin vaikea suomen ruuasta on löytää mitään erikoista. Harvalla paikkakunnalla on omat ruoka-erikoisuutensa, puhumattakaan että ne olisivat edes suomalaisten yleisessä tiedossa. Muusta maailmasta lie turha mainitakaan.
Suomessa se on skandaali jos Berlusconi haukkuu suomen keittiötä, mutta oikeassahan hän on. Ei suomalainen perinneruoka mitään suuria intohimoja herätä.
Ruuasta pitää antaa palautetta
Meillä ruokakulttuurien erilaisuus näkyy konkreettisesti mm. siinä, että japanilainen nainen on tottunut ja odottaa että ruokailtaessa keskustellaan ruuasta ja erityisesti kommentoidaan ruokaa. Jopa annetaan selvää kritiikkiä, "tämä papu on vähän kova", "nuudeli on vähän liian vetistä", ...
Suomalaisena (johtuuko sitten suomesta vai oman sukuni meemeistä) en oikein osaa tehdä tuota. Minulle tavallinen kotiruoka on aina ollut vain tavallista kotiruokaa. Jälkiruoat voivat sitten olla herkkuja ja herkullisia.
Syön kun on ruoka-aika, mutta en analysoi hirveästi ruokaa enkä sitä kuinka se on tehty. Tottuihan sitä jo lapsuudessa siihen että välillä esim. perunat olivat ylikypsiä, välillä vähän kovia - aina ne syötiin eikä siitä kukaan mitään sanonut.
Palautteen puutteen takia ruokailut suomessa ovat tylsiä. Eivät yksin vaimoni mielestä vaan monen tuttavapiirin japanilaisen.
Nyt sitten pitäisi sanoa - ja kun en huomaa sanoa niin tästä seuraa aina vähintään lievää tunteiden kuumenemista, välillä jopa suuttumisia ja sitten olen ihmeissäni että mitä tein väärin.
Ja vielä pahempaa. En edes ole (ollut) tietotoinen siitä, että vaimoni joka päivä miettii tarkkaan että mitä ruokaa nyt tekisi ja millaista uutta ruokaa kokeilisi. Ja minä en edes ole huomannut sitä milloin syön täysin uutta ruokalajia, milloin en. Saatikka, että olisin maininnut kuinka herkullista ruoka tänään oli.
Se oli vaimolle todella suuri shokki. Ilmeisesti japanilaiset oppivat hyvin ruokatietoisiksi jo nuoresta asti ja muistavat syömiensä ruokien nimet paremmin kuin suomalainen juntti jolle vielä ruokien ulkomaalaiset nimetkin tekevät oman lisävaikeutensa.
Niin, japanissahan television matkailudokumentit ovat yleensä ohjelmia siitä kuinka matkustetaan japanissa paikkakunnalle X ja katsotaan joku nähtävyys ja sen jälkeen perehdytäänkin paikallisiin ruokalajien erikoisuuksiin ja maistellaan, kerrotaan ja kehutaan niitä.
Ero suomeen on suuri. Japanissa Kanton alueen miso-keitto on erilaista kuin Kansain. Suomessa taas kaurapuuro on samaa riippumatta siitä ollaanko eteläsuomen läänissä vai varsinaissuomen läänissä.
Toki erikoisemmista ruokalajeista huomaan sanoa että onpa hyvää (koska ne ovat todella erikoisia suomalaisesta yhä vuosien jälkeen). Esimerkiksi kakiage, okonomiyaki, zirashisushi, yakisoba, ...
Kalaa päivittäin
Kirjoissa usein mainitaan, että japanilaiset ovat käytännössä kansallisella dieetillä jatkuvasti. Tämä todella pitää paikkansa, eivät japanilaiset helpolla ole saavuttaneet statustaan laihana kansana. Lihavien pieni osuus ei selity ruualla (joka on kaloripitoista) vaan sillä, että ruokaa syödään kuin dieetillä, ajatellen että jos syön nyt tätä lounaalla niin sitten illallisen pitää olla kevyt.
Sama ajatus on iskostunut syvälle. Esimerkiksi joka aterialla pitää olla jotakin vihreää, samoin päivittäin pitää syödä jotain "meriruokaa". Siis joko kalaa, rapuja, mustekalaa tms. Ei sillä väliä mitä, kunhan on meren elävää.
Tästäkin tuli joskus melkoinen törmäys kun valmistin herkullisen illallisen ajattelematta sen kummemmin että kyseisenä päivänä ei niin aamiaisella kuin lounaallakaan ollut mitään meren elävää.
Joten kun kutsuin vaimon keittiöön ja odotin että nyt tulee kehut siitä kuinka hienon aterian olen loihtinut, niin ensimmäisenä hän pamauttikin että miksi tässä ei ole kalaa! Tänään ei olla syöty vielä mitään kalaa! Ja lopulta hän marssi pakastimelle, otti sieltä katkarapuja, lämmitti ne mikrossa ja pisti ruuan sekaan.
Oli minun vuoro olla täysin shokeerattu. Eihän suomessa nyt käy päinsä tuollainen - mutta japanissa se taas on normaalia!
Jos haluaa ruokaan lisuketta tai ruoka ei miellytä, se sanotaan heti ja sitten vaikka tehdään itse oma ruoka. Ja siihen ei kellään ole nokan kopauttamista.
Suomessa taas.. Jotain uskomatonta.
Entäpä ruoka-ajat?
Sitten on vielä yksi ruokakulttuurien eroavaisuus joka ei ole ihan merkityksetön. Nimittäin ruoka-ajat ja ateriat.
Suomessa mennään rytmillä aamiainen, (kahvitauko töissä tms), lounas, välipala/kahvitauko, päivällinen ja lopuksi iltapala.
Japanissa taas rytmi on toinen: Aamiainen, lounas, välipala, illallinen. Lounas on suomalaista tapaa myöhäisemmin, noin 12-13. Sitten pieni välipala joskus 15-16 ja illallinen noin kello 19.
Ei pitäisi olla suuri ongelma, mutta pienen lapsen kanssa tämä onkin yllättävän hankalaa. Neuvolassa ja muualla tuputetaan suomen tapaa ainoana oikeana (kuten suomessa kaikki muukin tuntuu olevan ainoaa ja oikeaa) ja meidän pitää ihmetellä että miten väännetään ruokailurytmi sopivaksi.
Toinen ongelma on tietenkin se, että lasten on tarkoitus käydä koulut suomessa joten pitäisi tottua suomalaiseen ruokarytmiin - mutta se taas sotii vastaan japanin tapaa.
Suomen "viiden ruoan" ruokajärjestystä japanilaiset arvelevat syyksi sille, että suomessa on paljon ylipainoisia. Vaan eiköhän se syy löydy ihan niistä suomalaisten suklaa-naposteluista ja muista herkuista kuin ateroiden määrästä. Ravinto-opillisestihan monta pienempää ateriaa on aina parempi kuin muutama suuri.
torstai 9. syyskuuta 2010
Lähteekö vaimo japaniin asumaan?
Kirjoitin aiemmin jo siitä kuinka tiukka suhtautuminen japanilaisilla on työttömyyden suhteen.
Tätä kirjoittaessa eletään syyskuun 9. päivää, joten armonaikaa on 21 päivää mikäli vaimoni pitää uhkauksensa joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että jos en työllisty niin hän palaa japaniin vuodeksi tai kahdeksi vanhaan työhönsä keräämään tärkeitä perhe-säästöjä.
Suomalaisena koen tällaisen ajattelun aika... ankarana.
Kuitenkin suomen sosiaalituet tarjoavat kohtuullisen perustoimeentulon, joten tuntuu erikoiselta lähteä hajoittamaan perhettä vuodeksi/kahdeksi vain siksi että voisi tehdä töitä. Se kuitenkin vaikuttaa taas kokonaisuuteen koska suomeen jäävänä osapuolena menetän suuren osan nyt saamistamme tuista.
Vaihtoehtoina on joko se, että lapsemme jää minun kanssa suomeen jolloin olen ikään kuin yh-huoltaja sen vuoden-kahden ajan.
Tai sitten lapsi menisi japaniin vaimoni kanssa jolloin kituuttaisin töitä etsien yksin suomessa.
Ei vaikuta mitenkään kivalta, ei.
Kuitenkin vaimoni on japanilaiseksi aika salliva. Olenhan saanut jo yli vuoden etsiskellä töitä. Joskin ensimmäiset pari viikkoa työttömyyttäni oli tuskaa sillä silloin vaimoni ei juuri muusta puhunut kuin suunnitelmista lähteä japaniin töihin kun tämmöinen katastrofi meitä kohtasi.
Vaan kun on seurannut tuttavapariskuntia joissa mies on ulkomaalainen (japanista katsoen), eli gaijin, niin useimpien miesten vaimojen asenteet ovat paljon ankarammat. Yleisesti ottaen; jos miehestä tulee työtön eikä hän heti (irtisanomisaikana) löydä uutta työpaikkaa niin vaimo ja mahdolliset lapset lähtevät heti japaniin jossa odottaa ainakin joku työ ja palaavat sitten kun mies taas osoittaa olevansa kunnollinen perheen pää ja pystyvänsä elättämään perheen työtä tekemällä.
Optiot käyvät vähiin kohdallani.
Jäljelle jää oljenkortena katoavan pieni mahdollisuus työllistyä omalle alalleni. Joskin se on niin katoavan pieni, ettei siinä ole edes sen enempää spekuloimista.
Lopulta toivo onkin löytää joku työ josta saa bruttopalkkaa noin 1900 euroa kuukaudessa ja jossa on mahdollisuus ylitöillä/erikoisilla työajoilla nostaa tulotasoa vielä parilla sadalla.
Se kelpaisi vaimolleni. Ei tarvitse selitellä ja peitellä miehen työttömyyttä ja kaikkine tukineen saavutamme kutakuinkin vanhan elintason. Omaa alaani huomattavasti pienempi palkka (joo, olen ammatiltani ylempi toimihenkilö) riittää siihen koska ennen työttömyyttämme asuimme suuremmassa asunnossa pääkaupunkiseudulla, joten kiinteät asumiskulut olivat paljon suuremmat.
Ja tietenkin palkkani lisänä ovat vaimolle tuleva kotihoidontuki yms...
Kahden seuraavan viikon sisällä näkee miten tässä oikein käy
Tätä kirjoittaessa eletään syyskuun 9. päivää, joten armonaikaa on 21 päivää mikäli vaimoni pitää uhkauksensa joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että jos en työllisty niin hän palaa japaniin vuodeksi tai kahdeksi vanhaan työhönsä keräämään tärkeitä perhe-säästöjä.
Suomalaisena koen tällaisen ajattelun aika... ankarana.
Kuitenkin suomen sosiaalituet tarjoavat kohtuullisen perustoimeentulon, joten tuntuu erikoiselta lähteä hajoittamaan perhettä vuodeksi/kahdeksi vain siksi että voisi tehdä töitä. Se kuitenkin vaikuttaa taas kokonaisuuteen koska suomeen jäävänä osapuolena menetän suuren osan nyt saamistamme tuista.
Vaihtoehtoina on joko se, että lapsemme jää minun kanssa suomeen jolloin olen ikään kuin yh-huoltaja sen vuoden-kahden ajan.
Tai sitten lapsi menisi japaniin vaimoni kanssa jolloin kituuttaisin töitä etsien yksin suomessa.
Ei vaikuta mitenkään kivalta, ei.
Kuitenkin vaimoni on japanilaiseksi aika salliva. Olenhan saanut jo yli vuoden etsiskellä töitä. Joskin ensimmäiset pari viikkoa työttömyyttäni oli tuskaa sillä silloin vaimoni ei juuri muusta puhunut kuin suunnitelmista lähteä japaniin töihin kun tämmöinen katastrofi meitä kohtasi.
Vaan kun on seurannut tuttavapariskuntia joissa mies on ulkomaalainen (japanista katsoen), eli gaijin, niin useimpien miesten vaimojen asenteet ovat paljon ankarammat. Yleisesti ottaen; jos miehestä tulee työtön eikä hän heti (irtisanomisaikana) löydä uutta työpaikkaa niin vaimo ja mahdolliset lapset lähtevät heti japaniin jossa odottaa ainakin joku työ ja palaavat sitten kun mies taas osoittaa olevansa kunnollinen perheen pää ja pystyvänsä elättämään perheen työtä tekemällä.
Optiot käyvät vähiin kohdallani.
Jäljelle jää oljenkortena katoavan pieni mahdollisuus työllistyä omalle alalleni. Joskin se on niin katoavan pieni, ettei siinä ole edes sen enempää spekuloimista.
Lopulta toivo onkin löytää joku työ josta saa bruttopalkkaa noin 1900 euroa kuukaudessa ja jossa on mahdollisuus ylitöillä/erikoisilla työajoilla nostaa tulotasoa vielä parilla sadalla.
Se kelpaisi vaimolleni. Ei tarvitse selitellä ja peitellä miehen työttömyyttä ja kaikkine tukineen saavutamme kutakuinkin vanhan elintason. Omaa alaani huomattavasti pienempi palkka (joo, olen ammatiltani ylempi toimihenkilö) riittää siihen koska ennen työttömyyttämme asuimme suuremmassa asunnossa pääkaupunkiseudulla, joten kiinteät asumiskulut olivat paljon suuremmat.
Ja tietenkin palkkani lisänä ovat vaimolle tuleva kotihoidontuki yms...
Kahden seuraavan viikon sisällä näkee miten tässä oikein käy
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Kuoleman vauvanvaate
Japanilaiset uskomukset poikkeavat huomattavasti suomalaisista ja niitä on myös yllättävän paljon.
 |
| Suomalasissa vauvan vaatteissa lieve on samalla puolella kuin vainajien vaatteissa, eli väärällä. |
Aiemmin mainitun 'kitamakura':n lisäksi mm. syömäpuikkoja ei saa laittaa koskaan pystyyn ruokaan, koska näin tehdään vain kuolleen eteen laitetulle riisille. Siinä törröttää syömäpuikot pystyssä.
Myöskin vain vainaja lähtee talosta ulos uusilla kengillä, siis kengillä joilla hän ei ole tullut sisälle. Siispä uusia kenkiä ostaessa laatikko on paras avata ulkona ja astua sisään kengät jalassa sillä jos laatikon avaa vasta sisällä ja lähtee sitten ulos kenkien kanssa - no silloin tekee kuin kuollut.
Joillakin on myös pelko numeroa 4 kohtaan, sillä sen ääntämisasu on samanlainen kuin kuoleman 'shi". Usein me gaijinit luemme kirjoista kuinka japanissa kukaan ei halua puhelinnumeroa 444 tai asu huoneessa 444 tai kerroksessa 4.
Näin vakavaa se sentään ei ole, mutta sairaalassa tästä ollaan tarkkoja, siellähän kuolema on läsnä joten uskomuksetkin voimistuvat.
Kuka haluaisi odottaa leikkausta huoneessa jonka numero on vaikka "kuolema-kuolema"?
Ja sitten arkisempi asia. Japanissa vainajalle puettava vaate puetaan päälle siten, että päälle tuleva lieve nappeineen on oikealla puolella.
Tavallisissa vaatteissa (pyjamat, yukatat, kimonot, ym....) päällempi puoli on aina vasemmalla.
 |
| Tämä on oikea tapa elävien vaatteille - japanilainen vauvanvaate. |
Mutta kuinka ollakkaan, suomalaisissa vauvojen vaatteissa tämä päällempi lieve on aina oikealla - siis kuten kuolleella.
Onneksi vaimoni ei ole kovin taikauskoinen, mutta heti huomasi tämän seikan. Elämän perustietoja nimittäin.
Meillä tämä toimii helppona keinona nähdä heti mikä vauvanvaate on suomesta ja mikä on tuotu/tullut japanista :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)