lauantai 29. maaliskuuta 2014

Työmaa suomalaiseen malliin

Japanissa tietyöt, rakennustyöt, kaapeleiden vetämiset kadun alle jne. tapahtuvat nopeasti. Töitä tehdään yöt läpeensä eikä tie ole pitkään auki revittynä. Olen nähnyt kaupankin muuttavan pois liiketilasta ja yhdessä viikonlopussa tila on muutettu kahvilalle sopivaksi ja maanantaina kahvila avasi ovensa.

Kaivinkone japanissa
Tähän tahtiin tottunutta pisti ihmetyttämään, kun täällä kotisuomessa talomme kulmalle pystytettiin katutyömaa. Tuli kuorma-auto, tuli kaivinkone. Kaivinkone aseteltiin paikalleen, ilmestyi tietyö-aitauksen ja varoitukset ja siinähän se olikin.

Muutaman päivän kaikki onkin ollut koskemattomana. Ehkä se työmaa kuitenkin etenee paperilla hyvää vauhtia.

Maassa maan tavalla. Suomessa naureskellaan välimeren maiden 'manjana' -meiningille, mutta ei siihen oikein varaa olisi.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Temperamenttia tarhassa

Kun lapsemme aloitti tarhan täällä Suomessa, olivat tarhatädit kovin huolissaan hänestä. Kasvatustieteilijöitä konsultoitiin ja kaikenlaisia järjestelyjä haluttiin tehdä. Miksi? Siksi, että temperamentti poikkeaa aika paljon siitä mikä Suomessa katsotaan normiksi.
Lapsella on vahva luonne ja hän on kova suustaan. Ei auta maanittelu jos lapsella on päinvastainen mielipide.

Ihmettelin minäkin aluksi, että onkohan kaikki kunnossa. Vasta kun näin kuinka Japanissa tarhan aloittamimen sujuu lapsilta (tai siis ei suju näin suomalaisittain katsottuna) ja muutenkin seurasin seurasin sikäläisten ikätoverien arkea, huomasin meidän lapsemme olevan tässä mielessä täysin normaali japanilainen.

Se tarha. Suomessa tarha alkaa melko rauhallisesti. Itkua tietenkin on, mutta sellaista paniikkia, huutoa ja hätää ei näy. Japanissa on tavallista, että tarhaan ensimmäistä kertaa menevä huutaa, karkailee, sätkii, potkii ja yrittää kaikin keinoin pysyä kotona. Tekosyitä myöten.
Koska siellä tämä on normaali käytöstapa, kaikki ovat tottuneita ja tilanne ei muodostu ongelmaksi. Tarhatädit vain kaappaavat potkivan lapsen syliin, vievät bussiin ja hei hei. Suomessa kädet nousevat pystyyn ja tarvitaan spesialistien arvioita.

Tietääpä ainakin sen, että koulun aikanaan alkaessa on edessä taas ongelmia kun Japanilainen temperamentti yritetään sovittaa suomalaiseen opetusmuottiin. Japanilainen normaali lienee taas kasvatustietäjien mielestä ADHD-muotisairas moniongelmainen ja ties mitä.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Veriryhmän takia

Japanissa, kuten joissain muissakin itä-aasian maissa uskotaan vankasti veriryhmän määrittävän ihmisen persoonallisuuden ja sitä kautta teotkin. Veriryhmä vastaakin aika paljon horoskooppia.

Vaikka olen ollut kauan tietoinen tästä tavasta, silti sen tavallisuus vuosienkin jälkeen jaksaa aina yllättää.
Suomessa on jonkun verran horoskooppeihin uskovia, mutta en ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa toiseen ihmiseen tutustuessa hän kyselee horoskooppiani ja päättelee siitä jotakin.
Japanissa samaa tapahtuu veriryhmän osalta jatkuvasti. Ja tietenkin suomalaisissa japani-piireissä.
Vaimoni puhuu veriryhmistä anoppini kanssa, anopin naapureiden kanssa, ystäviensä kanssa.
Välillä tuntuukin, että veriryhmät pursuavat jo korvistani.

Suomalaiset eivät tietenkään tavallisesti tiedä omaa veriryhmäänsä, joten vastaus on helppo "en tiedä". No, veriryhmän saavat toki raskaana olevat naiset tietoonsa sekä joissain tapauksissa lääkäri sen myös muille määrittää. Minulle veriryhmäni selvisi aikanaan leikkaukseen valmistautuessa.
Veriryhmäni on A (en muista oliko +, - vai mikä ;) ) ja vaimon ensimmäinen kommentti silloin olikin "minähän sanoin! Olet aivan selvä A -ihminen, paitsi siinä ja siinä ja siinä...".

Toisen ihmisen verityyppiä arvaillaan kovasti ulkoisten puitteiden kautta ja sitten kun verityyppi selviää, se ei tietenkään vastaa usein siihen liitettyä määritelmää. Silloin vedotaan vahvasti erilaisiin poikkeuksiin. Niitä tuntuukin riittävän joka lähtöön.

Kun mielenkiinto veriryhmää kohtaan on suuri, pettyykin moni kun emme tiedä lastemme veriryhmiä. Vaimoni kyseleekin toisinaan, että voitaisiinko saada veriryhmä jotenkin lääkärissä tietoon. Tai voitaisiinko mennä yksityiselle tutkimuksiin?

Vaimoni ei hyväksy kritiikkiä veriryhmiä kohtaan koska ne ovat totuus. Välillä tämä on hämmentävää kun puolisoni kuitenkin on jalat maassa pitävää tyyppiä.
Toivon kuitenkin, ettei lastemme veriryhmät koskaan selviä. Sillä veriryhmän myötä alkaa vääjäämättä ajaminen kohti tiettyä persoonallisuus-muottia. Kyllähän sen huomaa jo kohdallani, miten tieto A-ryhmästä on vaikuttanut erilaisiin minuun liitettäviin käsityksiin. Arkielämässäkin se tulee vastaan "Voit tehdä tämän asian, koska olet A-ryhmää", "Onnistuit koska olet A-ryhmää", "Et kuitenkaan osaa sitä, koska olet A-ryhmää. Anna jonkun muun tehdä."

Joskus aikaisemminkin olen kirjoittanut käsityksestäni, että Japanissa ollaan keskimäärin taikauskoisempia kuin Suomessa. En ole onnistunut vieläkään pääsemään tästä käsityksestäni. Tietysti on aina mahdollista, että Suomessa oleva tuttavapiirini on jollakin perustavalla tavalla erilaista kuin Japanissa oleva.

Tästä voi jatkaa aiheen parista wikipediassa.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Miksei tervehditä?

Vaimoni välillä purkautuu kotona siitä, kuinka kamala paikka Suomi on asua. Nimittäin suomalaiset eivät osaa käyttäytyä sivistyneiden tavoin. Eivät edes tervehtiä.

Japanissa tervehdys, aisatsu, on erittäin tärkeä. Aisatsu pitää tehdä aina kun kohtaa toisen ihmisen muualla kuin "kaupungilla". Kohteliaasti pitää tervehtiä, oli vastassa sitten  hyvä tuttu tai naapuriston tai yhteisön jäsenistä kaikista inhottavin.
Tervehdykseen pitää myös vastata. Vastaamattomuus on anteeksiantamatonta, sitä ei sovi tehdä edes henkilökohtaisille vihollisille.

Suomessa (kuten monessa muussakin Euroopan maassa) on yllättävän paljon aikuisia, jotka eivät vastaa tervehdykseen lainkaan. Eivät ole huomaavinaankaan. Toinen on heille kuin ilmaa.
Vaimoni kammoksuu erityisesti lastentarhassa niitä lasten vanhempia jotka eivät tervehdi mitenkään. Ei pelkästään henkilökohtaisen kiusallisuuden takia, vaan siksi, että heidän lapsensa oppivat tämän saman mallin.

Toki tällainen tervehtimättömyys ärsyttää minuakin. Ei ole mukava viedä omaa lasta aamulla tarhaan, lapsen kanssa sanoa huomenet toiselle lapselle vanhempineen jos vanhempi vain tuijottaa meidän lävitse tyhjä katse silmissä ja kasvot änkyriäänä. Siinä sitten pitää selitellä omalle lapselle, että lapsi tervehti ihan oikein, tuo toinen vaan "ei kuullut".

Vaimoni yhdistää tämän myös rasismiin, hän kokee, että jotkut eivät ole huomaavinaan häntä ja siksi eivät tervehdi takaisin.

Tavat ovat myös erilaiset. Japanissa huoneeseen astuttaessa tervehditään ja muut tervehtivät takaisin. Olkoon esimerkkinä nyt vaikka lastentarhan huone tai työpaikan taukotila. Suomessa taas tällainen tuntuu vetävän kaikki hiljaiseksi ja kukaan ei vastaa mitenkään.
Japanilaisesta puoliskosta se onkin nurinkurista, sillä suomessa on (tarhassakin) todella hiljaista, eli kaikki kyllä huomaavat sisääntulon ja tervehtimisen. Kukaan vain ei vastaa eikä ole huomaavinaan.
Japanissa taas sosiaaliset tilat ovat hyvinkin meluisia, silti tervehditään takaisin. Lastentarhassa toki lasten riehuminen joskus rajoittaa tervehtimistä.

Eroavaisuudeksi voi myös sanoa sen, että suomessa kukaan ei vastaa tervehdykseen kuin välittömästi tilanteen yhteydessä. Japanissa aina vähintään nyökätään tai katsotaan kohti jollei mitenkään pysty juuri nyt vastaamaan. Tehdään siis tietyksi, että huomasin sinut. Usein vielä heti kun asioiltaan pystytään, tervehditään pikaisesti jälkikäteen.


Jotain poikkeuksellisen hyvää suomessa kuitenkin on. Yllättäen täällä palvelualojen työntekijät ovat keskimäärin japanilaisia kollegojaan kohteliaampia (ne, jotka ovat selvästi palvelualalla, kaikkihan eivät suomessakaan ymmärrä olevansa palvelualalla).
Suomessa esimerkiksi kaupan kassa tervehtii kohteliaasti, sanoo asiakkaalle lähes poikkeuksetta "hei", "hyvää viikonloppua" jne.
Japanissa tervehdykset loppuvat tasan siihen kun palvelu on loppunut, eli rahat annettu. Sen jälkeen asiakas on ilmaa, eikä hyviä viikonloppuja toivotella.

Toisaalta palvelualalla on poikkeuksensa. Suomessa on aika paljon bussinkuljettajia, jotka eivät vastaa edes asiakkaan tervehdyksiin. Toisaalta on myös asiakkaita, jotka ovat naama peruslukemilla bussinkuljettajan heitä tervehtiessä.