keskiviikko 6. elokuuta 2014

Venäjä ahdistaa

Vaimolle ja lapsille ostettiin lentoliput Japaniin jo pari kuukautta sitten. Lento itse on vasta vuoden loppupuolella, mutta ainahan rahasta tarkassa taloudessa on pakko ostaa silloin kun pystyy.

Silloin Ukrainan kriisi ei ollut vielä niin vakavan tuntuinen.

Sitten tapahtui lennon MH17 alasampuminen. Jo seuraavana päivänä uutisten tarkentuessa molempien mielessä kävi Venäjän mörkö. Entä jos kaikki tämä johtaa Venäjän ilmatilan sulkeutumiseen. Jos lentokoneen pudottikin Venäjä eikä Siperian ylilennot ole enään turvallisia?

Katseltiin karttoja ja todettiin, että lasten kanssa ei ainakaan etelän kautta kiertän tulisi matkasta mitään. Väkisinkin matkaan mahtuisi ainakin 2 välilaskua ja ajallisesti lennosta tulisi vaikea.

Parissa päivässä kuitenkin uutishöpinät alkoivat selkeytyä ja syy kääntyi Itä-Ukrainan separatistien suuntaan. Venäjällä ei ollakaan niin liipasinherkkiä. Se oli helpotus vaikkei tuohon Venäjän mahdollisuuteen kumpikaan oikeasti uskonut.

Nyt mörkö taas nostelee päätään. Lännen tehtyä lisää Venäjän vastaisia pakotteita on uutisiin 5.8. valunut epämääräistä huhua siitä, että Venäjällä ainakin olisi väläytelty Siperian ylilentojen kieltoa.

Tämä riski on jo paljon todennäköisempi kuin aluksi puoliksi leikillämme spekuloima ajatus koko venäjän lentokiellosta. jos uhkaus toteutuisi, vaimoni ei pitkään aikaan pääsisi tapaamaan vanhempiaan eivätkä lapset isovanhempiaan Japaniin. Ellei Finnair kaivaisi nopealla aikataululla arkistojen syvyyksistä ikivanhaa pohjoisnavan kautta koukannutta Neuvostoliiton aikaista lentoreittiään.

Mitä matkalipuille ja niiden hinnoille sitten tapahtuisi, se jäisi vain arvoitukseksi.
Hintojen nousu tekisi kuitenkin nykyisen noin kerran vuodessa tapahtuvan matkustamisenkin mahdottomaksi.

Maailma muuttuu joskus yllättävästi ja paljon nopeammin kuin osaa aavistaa.

Suomen ja Japanin välillä on vain yksi maa. Ikävä kyllä, tuo maa on poliittisesti kovin epävakainen.